Ilmastokriisi aiheuttaa jo nyt rajuja, aiempia ennusteita nopeampia ja peruuttamattomia negatiivisia muutoksia ekosysteemeissä kaikilla mantereilla¹. Samaan aikaan kun hiilidioksidipäästöt tulee hallitustenvälisen ilmastopaneeli IPCC:n mukaan globaalisti lähes puolittaa vuoteen 2030 mennessä ja laskea nollaan ennen vuotta 2050², merkittävissä tuotteiden tuotantomaissa Aasiassa kivi- ja ruskohiilen sekä muun fossiilisen energian käyttö jatkaa kasvuaan. 

Fossiilisen energian käytön kasvu Aasiassa johtuu niin väestönkasvusta, kaupungistumiseen liittyvän infrastruktuurin rakentamisesta kuin Aasian maiden vaurastuvien väestönosien omien kulutustapojen länsimaistumisesta. Merkittävä tekijä on myös Euroopan ja muiden länsimaisten yhteiskuntien kulutustottumukset, joista aiheutuvat päästöt on ulkoistettu alihankintaketjuihin kehittyvissä maissa³. Tulevina vuosina tarvittava kasvihuonekaasupäästöjen valtava vähentä.minen edellyttää niin suuria muutoksia, ettei niihin pystytä vastaamaan ilman suuria muutoksia yksityisessä ja julkisessa kulutuksessa. 

Ilmastokriisin torjuminen on yritysvastuukysymys. Eurooppalaisia markkinoita tuontituotteilla palvelevilla yrityksillä on merkittävä rooli siinä, miten nopeasti ilmastokestäviä ratkaisuja otetaan käyttöön Intian ja Kiinan kaltaisissa tuottajamaissa. Alihankintaketjun päästöihin puuttumisella on kiire, sillä tuottajamaissa jatkuvasti rakennettava fossiiliseen energiaan perustuva infrastruktuuri lukitsee energiaratkaisuja vuosiksi eteenpäin. 

Teollisen tuotannon osuus kaikista globaaleista kasvihuonekaasupäästöistä on 30 prosenttia. Energiaintensiivisen raskaan teollisuuden (esim. terästeollisuus) lisäksi IPCC luettelee merkittäviksi kasvihuonekaasupäästöjen lähteeksi muun muassa kemian- ja paperiteollisuuden, ruoanjalostuksen sekä tekstiiliteollisuuden.⁴ Tuotteesta riippuen arvoketjuun kuuluvien erilaisten tuotantolai.tosten päästöt voivat muodostaa merkittävän tekijän koko tuotteen hiilijalanjäljestä⁵. 

Tämä raportti tarkastelee yhtä tuotteen elinkaaren hiilidioksidipäästöihin vaikuttavaa tekijää, alihankintaketjun ns. ensimmäisen portaan tuotantolaitoksen päästöjä. Ensimmäisen portaan tuotantolaitokset ovat se tuotantoketjun osa, johon ostajayrityksillä on suora kaupallinen suhde ja joiden kanssa tehtävään kaupalliseen yhteistyöhön ne voivat vaikuttaa suhteellisen helposti ja nopeasti. 

Raportti käy läpi tuontituotteiden aiheuttamien kasvihuonekaasupäästöjen merkitystä sekä ostajayritysten mahdollisuuksia hallita tuotteidensa hiilijalanjälkiä. Erityiseen tarkasteluun otetaan eurooppalaisten yritysten etujärjestö Amforin perustama ja hallinnoima Amfori BEPI -ympäristöjärjestelmä, jonka tavoitteena on tarjota ostajayrityksille työkaluja arvoketjujensa ympäristövaikutusten hallinnointiin riskimaissa. Amforin vastuullisuusjärjestelmät, erityisesti sosiaaliseen vastuuseen keskittynyt Amfori BSCI, ovat suomalaisten yritysten arvoketjuissaan yleisimmin käyttämiä vastuullisuustyökaluja. 

Yrityksille suunnatun kyselytutkimuksen avulla raportti tarkastelee Suomessa toimivien, kulutustuotteita markkinoille tuovien yritysten olemassa olevia käytäntöjä arvoketjujen hiilipäästöjen kontrolloimisessa riskimaissa. Raportin lopussa esitetään suosituksia yrityksille ja päättäjille ilmastokestävämpien arvoketjujen luomiseen. 

Raportin laatimista on tuettu Suomen kehitysyhteistyövaroista. 

Suomessa seurataan vuosittain kansallisten päästötavoitteiden saavuttamista⁶. Hallitusohjelmassa on asetettu tavoitteeksi, että Suomi on hiilineutraali vuoteen 2035 mennessä⁷. Alueperustainen tarkastelu ei kuitenkaan huomioi Suomeen tuotavien tavaroiden ja palveluiden aiheuttamia päästöjä, ja sivuuttaa siten kulutuksen ja tuotannon maantieteen⁸. Kun päästöjä arvioidaan kulutusperusteisesti⁹, syntyy suomalaisten hiilipäästöistä huomattavasti karumpi kuva. Valtion tutkimus- ja asiantuntijalaitos Suomen ympäristökeskus SYKEn tutkimuksessa on arvioitu, että kulutusperusteisesti lasketut kotimaan loppukäytön kasvihuonekaasupääs.töt olivat 73,4 miljoonaa tonnia hiilidioksidiek.vivalenttia (Mt CO2e) vuonna 2015. Tämä niin kutsuttu Suomen hiilijalanjälki oli 33 prosenttia suurempi kuin Suomen alueella syntyneet virallisissa tilastoissa esitettävät päästöt.¹⁰ 

Suomi on rikas kulutusyhteiskunta, ja meille tuodaan paljon käyttötavaroita erityisesti Aasiasta. Aasian maista Suomen ylivoimaisesti suurin kauppakumppani on Kiina. Vuonna 2018 Suomen suora tuonti Kiinasta oli arvoltaan yli 4,6 miljardia euroa. Kiinasta tuodaan Suomeen muun muassa elektroniikkaa, sähkötekniikkaa, teollisuuden koneita ja laitteita, metallitavaroita sekä tekstiilejä ja vaatteita.¹¹ Intiasta Suomeen tuotiin suoraan erilaisia tuotteita noin 355 miljoonalla eurolla. Intiasta Suomeen tuodaan euromääräisesti eniten lääkkeitä, erilaisia koneita, vaatteita, tekstiilituotteita ja jalkineita.¹²

Erilaisten tuotteiden tuotanto vaatii energiaa kuten sähköä, jota sekä Kiinassa että Intiassa tuotetaan pääasiassa kivi- ja ruskohiilestä. Vuonna 2016 nämä kaksi maata vastasivat 40 prosentista kaikista maapallon sähköntuotannon kasvihuonekaasupäästöistä.¹³ Suomalaisten ja eurooppalaisten aasialaisiin tuotantoketjuihin nojaavat kulutustottumukset ovatkin suorassa yhteydessä ilmastokriisin suurimpiin ongelmiin. Yrityksillä on suuri rooli ja vastuu tuoda markkinoille ilmastokestävästi tuotettuja tuotteita.

Yritysvastuu tarkoittaa yritysten vastuuta niiden toiminnan yhteiskunnallisista vaikutuksista¹⁴. Tuotannon ilmastokestävyys on yritysvastuukysymys. Kansainvälisissä yritysvastuun standardeissa yritysten arvoketjujen ympäristövaikutukset on huomioitu jo pitkään. OECD:n toimintaohjeissa monikansallisilta yrityksiltä edellytetään toimenpiteitä ympäristönsuojelun tason jatkuvaksi parantamiseksi sekä yrityksen tasolla että tarvittaessa myös sen toimitusketjussa edistämällä esimerkiksi kasvihuonekaasupäästöjen vähentämistä.¹⁵ Ohjeisto kehottaa yrityksiä julkaisemaan toiminnastaan säännöllisesti ajanmukaisia, luotettavia ja tarkoituksenmukaisia tietoja. Erityisenä esimerkkinä toimintaohjeet nostavat kasvihuonekaasupäästöt, joiden “seuraaminen laajentuu kattamaan yrityksen ja tuotteiden suorat ja epäsuorat, nykyiset ja tulevat päästöt.”¹⁶

Suurin osa yritystoimintaan liittyvistä kasvihuonekaasupäästöistä sijaitsee tyypillisesti yritysten alihankintaketjuissa. Kansainvälisen Carbon Disclosure Projectin vuonna 2018 laatimaan kyselytutkimukseen vastanneista yrityksistä kuitenkin vain 23 prosenttia kertoi pyrkivänsä vaikuttamaan omien tavarantoimittajiensa päästöihin. Alihankintaketjun päästöjen seuraamisessa ja vähentämisessä on valtava lähes käyttämätön potentiaali kasvihuonekaasujen vähentämiseen.¹⁷

Kiinnostus kulutusperäisten päästöjen vähentämiseen on kasvamassa, sillä alueellisten päästöjen pienentyessä suuri osa monien EU-maiden päästöistä tulee vuosikymmenen päästä olemaan kulutusperäisiä.

Yrityksen toiminnan tai yksittäisen tuotteen aiheuttamia hiilidioksidipäästöjä kuvataan hiilijalanjäljellä. Hiilijalanjälki raportoidaan tavallisesti hiilidioksidiekvivalentteina (CO2e), jolloin on mahdollista huomioida yhteismitallisesti hiilidioksidipäästöjen lisäksi myös muut merkittävät kasvihuonekaasupäästöt, kuten metaani (CH4) ja ilokaasu eli dityppioksidi (N2O).¹⁸

Yritysten hiilijalanjäljen mittaamista ja raportointia on edistetty erilaisten standardien, ohjeistojen ja sääntelyhankkeiden kautta jo parikymmentä vuotta. Kehitystyö on johtanut yhteisten standardien ja hiilijalanjäljen osaalueiden määrittelemiseen. Tämän seurauksena yritysten hiilijalanjäljen jaotteleminen yrityksen omiin päästölähteisiin (Scope 1), ostetun energian päästöihin (Scope 2) sekä muihin epäsuoriin päästöihin (Scope 3) on vakiintunut.¹⁹ Myös hiilijalanjälkilaskenta sekä siihen liittyvän verifi oinnin ja viestinnän standardisointi on kansainvälisesti hyvin pitkällä (ks. laatikko sivulla 9).

Euroopan unionin päästökauppajärjestelmä on suurin yritysten suorien (Scope 1) kasvihuonekaasupäästöjen hiilijalanjälkiraportointia edellyttävä järjestelmä, johon liittyvät verifioinnit pohjautuvat ISO-standardiin. Raportointi- ja seurantavelvoite liittyy päästökauppajärjestelmän piirissä oleville yrityksille myönnettävään päästölupaan, johon puolestaan kuuluu velvoite palauttaa vuosittain kansalliselle viranomaiselle (Suomessa Energiavirasto) päästöoikeusmäärä, joka vastaa laitoksen edellisen kalenterivuoden päästöjä. Päästökauppajärjestelmä kattaa suuret teollisuuslaitokset sekä Euroopan talousalueen sisäisen lentoliikenteen. Suomessa järjestelmään kuuluu myös pienempiä kaukolämpöä tuottavia laitoksia.²⁰

Yrityksiltä on edellytetty tai yrityksiä on vapaaehtoisilla toimenpiteillä ohjeistettu hiilijalanjälkien mittaamiseen kansallisesti myös muun muassa Australiassa, Israelissa, Japanissa, Kanadassa, Uudessa-Seelannissa ja Yhdysvalloissa²¹. Euroopan unionin maissa kuten Ranskassa ja Britanniassa hiilijalanjälkien mittaamista on hyödynnetty myös EU:n päästökauppaa kansallisesti täydentävänä ohjauskeinona²². Valtioiden motivaationa hiilijalanjälkiraportoinnin edistämisessä on ollut kannustaa yrityksiä tekemään päästövähennyksiä tai luoda työkaluja esimerkiksi hiilijalanjälkiin pohjautuviin veroinstrumentteihin. Kuten EU:n päästökaupassa, myös kansallisissa hankkeissa huomio hiilijalanjälkien mittaamisessa ja raportoinnissa on kuitenkin pitkään keskittynyt vain yrityksen omiin sekä ostetun energian päästöjen kartoittamiseen ja raportointiin. Epäsuoria Scope 3 päästöjä on edellytetty laskemaan vain harvoin.²³ Kun laskentaa on tehty, se on usein perustunut staattiseen laskennalliseen dataan ja erilaisiin keskiarvoihin.

Pelkän staattisen laskennallisen datan ja keskiarvojen käyttö arvoketjujen päästöjen arvioinnissa on ongelmallista, sillä se jättää huomiotta tuotannossa tehdyt valinnat, joilla on suuri merkitys lopputuotteen hiilijalanjälkeen. Hiilijalanjäljen kannalta voi olla täysin keskeistä esimerkiksi se, tuotetaanko tuote tai sen raaka-aineet kivihiiltä vai tuulivoimaa energialähteenä käyttävässä tehtaassa. Staattinen laskenta ei ohjaa arvoketjun tuottajia kehittämään toimintaansa ympäristöystävällisempään suuntaan esimerkiksi valitsemalla uusiutuvaa energiaa. Hiilipäästöjä koskevan tuottajatason tiedon kerääminen onkin avainasemassa kasvihuonekaasupäästöjen merkityksellisessä hallinnoinnissa ja vähentämisessä. Laadukkaan, todellisiin päästöihin perustuvan tiedon käyttäminen on välttämätöntä myös kun kuluttajille pyritään antamaan luotettavaa tietoa yksittäisten tuotteiden hiilijalanjäljestä.²⁴

Tuotekohtaisen hiilijalanjäljen määrittämisen ja siitä raportoinnin tulee perustua viiteen periaatteeseen: merkityksellisyys, täydellisyys, vertailtavuus, avoimuus ja tarkkuus²⁵. Hiilijalanjälkien laskenta koko arvoketjusta (Scope 1–3) sisältää riittävän laadukkaan datan keräämisen lisäksi monia muita haasteita, joita on pyritty hallitsemaan hiilijalanjälkilaskentaa ja siihen liittyviä standardeja kehitettäessä. Haasteita syntyy erityisesti silloin kun pyritään luomaan erilaisten yritysten tai tuotteiden vertailua mahdollistavia hiilijalanjälkimerkkejä, jolloin on sovittava esimerkiksi yhteisestä laskentametodologiasta, datalähteistä sekä päästöjen allokoinnista. Saman tuotekategorian sisällä olevien erilaisten tuotteiden vertailtavuutta on pyritty kehittämään muun muassa laatimalla sektorikohtaisia ohjeistoja. Näitä on kehitetty niin GHG Protocolin kuin Euroopan komission toimesta (ks. laatikko sivulla 9).

Suomessa mallia luotettavalle tuotekohtaiselle hiilijalanjäljen laskennalle kehitettiin VATTin, VTT:n, SYKEn, Kuluttajatutkimuskeskuksen ja Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskus MTT:n yhteistyöhankkeessa jo vuonna 2009. Hankkeen tuloksena esitettiin perusrakenne järjestelmälle, jolla Suomessa voitaisiin tuottaa tuotekohtaisiin hiilijalanjälkiin tarvittavia tarkkoja ja luotettavia tietoja sekä tiekartta järjestelmän luomiseksi erityisesti energia- ja elintarvikesektoreilla. Hanketta rahoittivat useat yritykset, mutta se ei johtanut käytännön sovelluksiin. Myös Matti Vanhasen hallitus laati vuonna 2008 selvityksen ilmastomerkkien eduista ja puutteista tarkoituksena arvioida mahdollisuuksia tukea merkkijärjestelmien kehittämistä²⁶. Tämäkään hanke ei johtanut merkittäviin kansallisiin politiikkatoimiin, ja tuotekohtaisten hiilijalanjälkien laskenta jäi lähes kymmeneksi vuodeksi sivuun kotimaiselta yritysvastuuagendalta. Viimeisten vuosien aikana kiinnostus asiaa kohtaan on herännyt uudelleen.

Suomessa Luonnovarakeskus Luke on kehittänyt biotaloustuotteiden hiilijalanjälkilaskentaa osana vuonna 2017 lanseerattua EcoModules-työkalua²⁷. EcoModulesin avulla palvelua käyttävät yritykset voivat laskea tuotteidensa ilmastovaikutuksia ketjun eri portaissa. Työkalu mahdollistaa myös ketjun toimijoiden yhdistämisen toisiinsa niin, että eri toimijoiden tuottamat, näiden omaa tuotetta koskevat ympäristötunnusluvut ovat muiden ketjun toimijoiden käytössä heidän omassa laskennassaan. Tämä mahdollistaa tuotantoketjukohtaiseen tietoon perustuvat arvioinnit kaikissa ketjun vaiheissa aina kuluttajatuotteeseen saakka.²⁸ EcoModulespalvelua pilotoivat yritykset ovat tällä hetkellä pääasiassa suomalaisia, ja Luken mukaan Suomen rajojen ulkopuolelle ulottuvaa primaaridataan perustuvaa laskentaa on Lukessa tehty vasta vähän.²⁹

Amfori BEPI on Amfori-järjestön vuonna 2013 perustama ympäristövastuujärjestelmä, jonka tavoitteena on parantaa yritysten kansainvälisten toimitusketjujen ekologista kestävyyttä³⁴. BEPI tarjoaa ostajayrityksille mahdollisuuden hallinnoida riskimaissa³⁵ sijaitsevien eri aloille kuuluvien tuotantolaitosten ympäristövaikutuksia. BEPI on osa laajempaa Amfori-järjestelmää, johon kuuluu myös suomalaisten yritysten yleisesti käyttämä sosiaalisen vastuun auditointijärjestelmä Amfori BSCI³⁶. Järjestelmiä hallinnoiva Amforijärjestö koostuu yli 2 300 yritysjäsenestä³⁷, joista Amfori BEPIssä on mukana noin 450³⁸. Riskimaissa sijaitsevia tuotantolaitoksia mukana on yli 5 000.

Amfori BEPI sisältää viisivaiheisen prosessin, jonka tavoitteena on parantaa jäsenyrityksen toimitusketjujen ekologista kestävyyttä. Ensimmäisessä vaiheessa yritys kartoittaa alihankintaketjuunsa kuuluvat toimijat ja niihin liittyvät ympäristöriskit sekä priorisoi BEPI-prosessiin valittavat tuottajat. Tämän jälkeen alihankintaketjuun kuuluvat BEPI- prosessiin valitut tuottajat tekevät itsearvioinnin 11: sta ympäristökysymyksiin liittyvästä suoritusalueesta. Itsearviointien perusteella yritys laatii alihankintaketjunsa ympäristökysymyksiin liittyvän riskienhallinta- ja toimenpidesuunnitelman. Neljännessä vaiheessa tuotantolaitokselle tarjotaan koulutuksia ja konsultaatiota ympäristövaikutusten hallintaan. Viidennessä vaiheessa yritys seuraa alihankintaketjuunsa kuuluvien tuottajien edistymistä edellisessä vaiheessa laatimiensa suunnitelmien pohjalta. Kolmannen tai neljännen vaiheen aikana tuottajalle voidaan laatia ulkopuolisen tahon toteuttama auditointi, jonka pohjalta arvioidaan tuottajan ympäristöasioiden hallinnan tasoa. Arvioinnin tuloksena voi olla arvosana 1 (basic, perustaso), 2 (good, hyvä) tai 3 (leading, johtava). Arviointi on voimassa kaksi vuotta, jonka jälkeen tuottajan odotetaan nousevan seuraavalle tasolle.

Itsearvioinnin perusteella jokainen tuottaja valitsee itselleen neljä olennaista kehityskohdetta (hot spot) BEPI-järjestelmään kuuluvasta 11: sta suoritusalueesta. Näihin neljään kuuluva ympäristöjohtamisjärjestelmä on pakollinen jokaiselle tuottajalle. Energiankulutuksen seuranta ja kasvihuonekaasupäästöjen vähentäminen on yksi 11: sta suoritusalueesta³⁹, ja siihen liittyvät 13 kysymystä̈ (ja niihin kuuluvat lisäkysymykset) sisältyvät itsearviointilomakkeen osioon D (ks. liite 1). Amforin mukaan yli 70 prosenttia järjestelmässä̈ mukana olevista tuotantolaitoksista on valinnut tämän suoritusalueen yhdeksi seurantakohteekseen.

Kasvihuonekaasupäästöt sisältävässä suoritusalueessa tuottajalta kerätään muun muassa tiedot tämän käyttämästä energianlähteestä̈ sekä̈ energian kulutuksesta (kWh)⁴⁰. Yksi mahdollinen valittava energianlähde on kuitenkin vain “sähkö̈”, eli jos tuottaja ei tuota ostamaansa sähköä̈ itse, energian varsinaista lähdettä ei saada Amfori BEPIn avulla selville. Tällöin apuna hiilijalanjäljen arvioinnissa käytetään yleisiä̈ maakohtaisia energiatuotannon päästökertoimia^41. Epäsuorasti tietoa käytetyn energian lähteestä saadaan myös kohdasta, jossa tuottaja kertoo ostaako se tai tuottaako se energiaa uusiutuvista lähteistä. Lisäksi tuottajaa pyydetään kertomaan onko se tehnyt toimenpiteitä käyttämänsä energian negatiivisten ympäristövaikutusten minimoimiseksi.

Amforin mukaan sen tavoitteena on kehittää BEPIssä tehtävää tiedonkeruuta edelleen niin, että tuotantolaitoksista saataisiin selville myös niiden mahdollisuudet ostaa markkinoilta vihreää sähköä. Tämä on tärkeää muun muassa siksi, että Amforin mukaan suurin osa BEPIssä tällä hetkellä mukana olevista tuottajista käyttää sähköverkosta saatavaa energiaa, jota täydennetään erilaisilla varavoimaratkaisuilla.

Vuonna 2017 Amfori aloitti yhteistyön MyClimate-järjestön kanssa, ja tarjoaa nyt mukana oleville yrityksille ja niiden käyttämille tuotantolaitoksille hiilijalanjälkilaskurin. Hiilijalanjälkilaskuri laskee tuotantolaitoksen laatiman itsearvioinnin perusteella yksittäisen tuotantolaitoksen omien päästölähteiden (Scope 1) ja ostetun energian (Scope 2) kasvihuonekaasupäästöt, eli näiden tietojen avulla tuotteen ostaja saa dataa oman hiilijalanjälkensä Scope 3 -laskentaa varten. Näiden tietojen perusteella ostaja voi teoriassa pureutua syvemmälle yksittäisen tuotteen elinkaareen, ja käyttää BEPIä apuna tuotekohtaisen hiilijalanjäljen laskemiseen. Tällä hetkellä tämä vaatii kuitenkin ostajalta vielä paljon lisätyötä.

Amfori BEPIn kautta suoritettavat itsearvioinnit tai verifioinnit eivät ole julkisia. Järjestelmän käyttö on vasta alussa ja siihen kuuluvia verifiointeja tehdään vuosittain vain muutamia kymmeniä. Amfori on varautunut järjestelmän laajenemiseen kouluttamalla lisää ulkopuolisia arvioitsijoita.

Finnwatch selvitti tätä raporttia varten Suomessa toimivien yritysten tapoja hallinnoida riskimaissa sijaitsevien arvoketjujensa kasvihuonekaasupäästöjä. Tarkemmissa fossiilisen energian käyttöä koskevissa kysymyksissä keskityttiin yritysten suoraan riski- maassa sijaitsevaan tavarantoimittajaan, eli siihen tuotantolaitokseen, jonka kanssa ostajayrityksellä on suora kaupallinen suhde.

Kyselytutkimus suunnattiin kuluttajatuotteita Suomen markkinoille tuoville yrityksille, jotka hallinnoivat arvoketjujaan Amfori BSCI:n avulla, ja joiden voitiin tämän perusteella arvella olevan pisimmällä riskimaissa sijaitsevien arvoketjujen vastuullisuutta koskevassa työssä. Kysely lähetettiin 42 vastuullisuusverkosto Amfori BSCI:n suomalaiselle jäsenelle. Yritysten joukkoon lisättiin myös Lidl Suomi, jonka emoyhtiön Amfori BSCI -jäsenyys on Saksassa. Lidl Suomen lisäämisellä varmistettiin, että aineistoon saatiin mukaan kaikki Suomen päivittäistavarakaupan suurimmat toimijat.

Kyselyssä yrityksiltä tiedusteltiin niiden suorien tavarantoimittajien määriä riskimaissa⁶⁸, näiden käyttämiä energialähteitä sekä selvitettiin millä erilaisilla tavoilla ostajayritykset ovat pyrkineet vaikuttamaan alihankkijoidensa kasvihuonekaasupäästöihin. Kyselyn tulokset on esitetty sivulla 16–23 taulukossa ja yhteenveto sivulla 24.

Kyselyn vastausprosentti oli 81. Vastaamatta jättivät Musti Group, Agentur A&M Holmberg, Texmoda, Nordic Wear, Dayton, Euro East ja Willkem. Nordic Outdoor kertoi yhteyshenkilönsä olevan äitiyslomalla. Lisäksi Snellman Pro kertoi, ettei yrityksellä ole tällä hetkellä lainkaan suoria tavarantoimittajia riskimaissa.

Ilmastokriisi on edennyt pisteeseen, jossa se aiheuttaa negatiivisia seurauksia jo meidän elinaikanamme. Ellei kriisiä saada pysäytettyä, ekosysteemit ja tulevat sukupolvet ovat vaarassa.

Ilmastotoimia tarvitaan kaikilla sektoreilla, kansallisesti ja kansainvälisesti. Samalla kun Suomen ja Suomessa toimivien yritysten tulee välittömästi tehdä toimenpiteitä alueellisten kasvihuonekaasupäästöjen leikkaamiseksi, toimenpiteitä tulee kohdistaa myös kulutusperäisiin päästöihin. Esitämme seuraavassa kiireellisiä suosituksia yrityksille, Amfori BEPI: lle, päättäjille ja kansalaisille.  

• Yritysten tulee asettaa julkiset aikataulutetut tavoitteet tavarantoimittajiensa ja koko arvoketjunsa kasvihuonekaasupäästöjen seuraamiseen ja määrälliseen vähentämiseen. Staattisen laskennallisen datan sijaan lähtötilanne tulee kartoittaa pyrkimällä keräämään mahdollisimman paljon todellisiin päästöihin perustuvaa tietoa.
  
• Vähittäiskaupan ketjujen tulee asettaa muista arvoketjuja koskevista päästötavoitteistaan erilliset Scope 3 -päästövähennystavoitteet oman merkin ja oman maahantuonnin tuotteilleen, joista ne ovat ensisijaisesti vastuussa. 
  
• Yritysten tulee sisällyttää uusiutuvan energian käyttöä koskevat vaatimukset kaikkiin ostosopimuksiinsa. Alihankkijoiden investointeja uusiutuvan energian käyttöönottoon ja energiatehokkuuteen tulee tukea esimerkiksi väliaikaisesti korotetuilla ostohinnoilla.
• Alihankkijoiden energiaratkaisuissa tulee suosia ensisijaisesti uutta uusiutuvan energian tuotantoa (esimerkiksi tuotantolaitosten omia pienvoimalaitoksia tai useiden tuottajien yhteistyössä rakennettavia isompia voimaloita) ja vasta toissijaisesti markkinoilta ostettavia uusiutuvan energian sertifikaatteja^75. Samaan aikaan kaikissa tuotantolaitoksissa tulee panostaa energiatehokkuuteen. 
  
• Yritysten tulee tehdä nopeasti ja tehokkaasti toimialakohtaista yhteistyötä riskimaissa sijaitsevien tuotantolaitosten fossiilisen energian käytön vähentämiseksi. Yksi tapa tähän on ottaa käyttöön Amfori BEPI, jonka avulla tietoa arvoketjun päästöistä voidaan jakaa modulaarisesti. Vaikuttamistyötä suurimpien tuottajamaiden hallituksiin ja yritysten etujärjestöihin uusiutuvan energian hankkeiden käynnistämiseksi tulee koordinoida esimerkiksi Amforin tasolla. Tuottajamaihin tulee lähettää voimakas signaali siitä, että eurooppalaiset markkinat ovat siirtymässä fossiilittomaan energiaan ja nämä vaatimukset tullaan ulottamaan myös kaupallisiin yhteistyösuhteisiin Euroopan ulkopuolella.  
  
• Hiilijalanjälkitietojen kokoamista ja tehokasta hyödyntämistä varten tulisi tehdä yhteistyötä yritysten ja erilaisten elinkaarilaskenta- ja hiilijalanjälkipalveluita tarjoavien toimijoiden kesken. Alihankkijoiden auditointiväsymyksen vähentämiseksi yritysten käytössä oleviin erilaisiin tuottajatietokantoihin tulee yhdistää tietoja useista eri järjestelmistä.

• Amfori BEPI on rakennettu tavarantoimittajien ja ostajan väliselle vuoropuhelulle ja 3. osapuolen verifiointeja tehdään ohjelmassa tällä hetkellä vain hyvin vähän. Säännöllisesti toteutettavista akkreditoiduista verifioinneista tulee tehdä pakollisia kaikille järjestelmässä mukana olevilla tuottajille. Tämä on välttämätöntä paitsi järjestelmän uskottavuudelle myös pk-ostajayrityksille aiheutuvan hallinnollisen taakan vähentämiseksi.
• Amfori BEPIssä mukana oleville eurooppalaisille ostajille tulee lisätä vaatimuksia Amfori BEPIn ulottamiseen niiden arvo- ketjuihin vastaavalla tavalla kun määrällisiä vaatimuksia on asetettu myös Amfori BSCI:ssä. Finnwatchin kyselystä käy ilmi, että monet vuosiakin Amfori BEPIssä mukana olleet yritykset olivat tuoneet vain muutaman tavarantoimittajansa järjestelmän piiriin.      
• Amfori BEPIn kasvihuonekaasupäästöjä koskevaa raportointia tulee kehittää tarkemmaksi. Tuotantolaitoksia tulee aktiivisesti kannustaa paitsi energiansäästötoimenpiteisiin, myös vaihtamaan käyttämänsä energia kokonaan uusiutuviin lähteisiin joko investoimalla omiin uusiutuviin energialähteisiin tai hankkimalla energiaa markkinapohjaisista järjestelmistä. Tuottajan mahdollisuudet hankkia uusiutuvaa energiaa tulisi tuoda esiin BEPIn arvioinnissa. Samalla kunkin tuottajamaan markkinapohjaiset uusiutuvan energian ostomallit tulisi arvioida. Kaikki tuottajat, joiden käytettävissä on toimivia uusiutuvan energian markkinapohjaisia sertifikaatti- tai alkuperätodistuksia tulee velvoittaa hankkimaan niitä.       
• BEPIn hiilijalanjälkilaskentaa tulisi edelleen kehittää niin, että sen avulla saatavaa dataa voitaisiin käyttää hyödyksi osta- jayritysten tuotekohtaisten hiilijalanjälkien laskennassa. 
• Amforin tulee aktiivisesti fasilitoida vuoropuhelua merkittävimpien tuottajamaiden, tuottajien ja niiden eurooppalaisten ostajien välillä ja pyrkiä ohjaamaan energiainvestointeja uusiutuviin energialähteisiin.       
• Amfori BEPIn kehittyessä ja kasvaessa ympäristö- ja ilmastokysymyksille tulee laatia erillinen riskimaaluettelo. Monet maat, jotka eivät ole riskimaita sosiaalisissa kysymyksissä ja joissa on esimerkiksi riittävä työlainsäädännön taso, ovat silti riskimaita ympäristö- ja ilmastokysymyksissä.
   

• Suomen tulee varmistaa, että hallitusohjelmassa asetetut kansalliset tavoitteet Suomen hiilineutraaliudesta vuoteen 2035 mennessä saavutetaan kansallisilla toimilla. Tämä on välttämätöntä, jotta Suomi voi esiintyä uskottavana toimijana ilmastokriisin torjunnassa kansainvälisillä areenoilla. Samaan aikaan Suomen tulee laatia strategia myös siitä, miten Suomi edistää fossiilisesta energiasta luopumista Suomen ja Euroopan unionin ulkopuolella.
  
• Suomen tulee alkaa seurata vuositasolla kulutusperäisiä päästöjä ja hallituskauden aikana määritellä ilmastotieteeseen perustuva sektorikohtaisesti jyvitetty tavoite kulutusperäisten päästöjen vähentämiseksi, joka kirjataan ilmastolakiin. Tässä voidaan tehdä yhteistyötä Ruotsin kanssa, jossa ollaan parhaillaan laatimassa kulutusperäisten päästöjen tavoitteita ja toimialakohtaisia toimenpiteitä em. ilmastotavoitteiden mukaiselle päästötasolle pääsemiseksi⁷⁶.
  
• Suomi on päättänyt luopua kivihiilestä vuoteen 2029 mennessä. Samaan vuoteen mennessä tavoitteeksi tulee asettaa, että kaikki tuotannon kytkökset kivihiilellä tuotettuun energiaan ovat tiedossa. Vuoteen 2034 mennessä Suomessa ei tule kuluttaa tuotteita, joiden energiasta merkittävä osa (esim. suurempi kuin 5 prosenttia) perustuu kivihiileen.
• Ilmastokriisin kannalta keskeisiä ratkaisuja tehdään Suomen kauppakumppaneiden kuten Kiinan ja Intian energiapolitiikassa. Näiden maiden ratkaisuja voidaan ohjata kansainvälisen kaupan pelisääntöihin vaikuttamalla. Nykyiset ja tulevat kansainväliset ja kahdenväliset kauppasopimukset tulee arvioida ilmastotieteen näkökulmasta ja varmistaa, että sopimusten piiriin tulevat investoinnit ja kauppa eivät nojaa fossiiliseen energiaan.
• Fossiilisella energialla tuotetuille tuotteille tulee selvittää hiilitulleja Euroopan unionin rajoille.
• Hiilipäästöjä koskeva tieto on välttämätöntä erilaisten päästöihin perustuvien ohjausmekanismien kuten hiiliverojen kehittämiseksi. Hiilipäästöjä koskevaa laskentaa ja toimialakohtaisia laskentastandardeja tulee kehittää rahoittamalla näiden tutkimista ja laatimista. Tilastokeskuksen tulee vuositasolla raportoida myös Suomen kulutusperäiset päästöt ja edelleen kehittää raportointia tarkemmaksi.     
• Yritysten hiilijalanjälkilaskentaa tulee edistää määrätietoisesti tarjoamalla tähän julkista tukea sekä kirittämällä yritysten vapaaehtoisia toimenpiteitä edellyttämällä hiilijalanjälkilaskentaa julkisissa hankinnoissa. Yrityksiä voidaan tukea hiilija-anjälkien laskennassa esimerkiksi avaa- malla avoimeen käyttöön Luken kehittämä EcoModules-työkalu. Vapaaehtoisuuden ja pehmeiden ohjauskeinojen jälkeen tuotekohtaisesta hiilijalanjälkien laskennasta tulee tehdä pakollista.
  
• Suomen tulee aloittaa kulutusta ohjaavia hiiliverojen valmistelu. Hiiliverojen säätäminen voidaan aloittaa tuotekategoriakohtaisesti ja laajentaa koskemaan kaikkia tuotteita sitä mukaa kun kokemukset toimivista veroratkaisuista lisääntyvät ja hiilipäästöjä koskeva data yleistyy. Hiiliveroja säädettäessä tulee huomioida sosiaalinen oikeudenmukaisuus: kaikkia samalla tavalla kohtelevia tasaveroja tulee välttää. Sosiaalinen oikeudenmukaisuus voidaan huomioida operoimalla esimerkiksi alv-järjestelmän piirissä: samalla kun korkeapäästöisille tuotteille asetetaan hiiliveroja, matalapäästöisten tuotteiden alv-kantaa voidaan alentaa.

• Kaikki tarpeeton materiaalinen kuluttaminen tulee lopettaa ja siirtyä uusien tuotteiden ostamisesta kierrättämiseen ja korjaamiseen.
• Kuluttajien tulee vaatia yrityksiltä tietoa siitä, millä energialla erilaiset teolliset tuotteet on tuotettu ja mitkä niiden päästöt ovat. Ympäristövaikutuksiltaan tuntemattomista tuotantoketjuista tai fossiilisella energialla tuotettuja tuotteita tulee välttää.